![]() | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Copyright © 2007 Spiritus Forte. Voit lähettää palautetta sivuista tai yhtyeestä ylläpidolle. |
Miten tähän päädyttiin?vuosi 2007: Forten joukkoihin on tulossa taas neljäs pyörä. Ennen uutta nousua kolmipyöräinen Forte kerää vielä voimansa ja keskittyy harjoittelemaan viimeisintä mahtavaa produktiotaan varten. Hääkeikkaakin pukkaa vaikka kuinka paljon. syksy 2006: Harjoitukset jatkuvat kesän mietintöjen jälkeen. Eräänä syksyn pimeänä iltana kävimme keikkailemassa Blanko-Sigma -sitseissä Johteenhovissa. kesä 2006: Ei reeniä vaan kärpäsiä. Ideointia tyhjällä päällä syksyä varten. kevät 2006: Rentouttava hyvän olon kevät, sopivasti keikkoja setillä jonka osaamme. Helmikuussa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan vuosijuhlassa ikimuistoinen lauluhetki yo-kunnan sekä olympiamitalistien, Uusipaavaalniemen ja Poutiaisen kunniaksi.Maaliskuussa esiinnyttiin Nukulla Äänipäiden ja oktetti CTK:n kanssa. Äänipäiden Vaarin kanssa veneessä tms. jäi kirpsakasti mieleen. Erinomainen lyriikka ja ajatus. Heikki muuttaa Kemiin josta seurauksena harjoitukset pidetään jatkossa leirityyppisinä SF-viikonloppuina. Tuntui ihan mukavalta vaihtelulta kun saadaan aikatauluttaminen pyörimään jouhevasti. syksy 2005: Keskittymisharjoituksia ja harmoniatreeniä formaaleja juhlakeikkoja varten. Lokakuun lopulla pikkujoulusetin ja settilisän vääntämistä johon kuluukin sitten loppuvuosi. Keikkapalkkioista alkaa vähitellen olla rahaa mikkien hankintaan. Arvontaa hinnan ja laadun välillä.. kesä 2005: Kesällä reenaamme lomia lukuunottamatta kerran viikossa ja harmonia sen kun paranee. Ensisijainen seuraushan tästä on, että saamme pian luopua nuoteista ja nautinto keikkalaulamisesta lisii. Nuottien ollessa räpylöissä laulanta näyttää arvokkaammalta, mutta jammailu ja muu jonglööräys vaikeutuu merkittävästi. Laadusta vielä sen verran, että usein kuulijat eivät kuule virheitä tai pikemminkin häiriinny niistä, mutta itse esittäjää virheet kalvavat myyrän lailla - miksi laulan väärin kaikkien näiden harjoitustuntien jälkeenkin!!! Suvena myös muutamia herkullisia hääkeikkoja ja perinteinen Pori Jazz:han on mainittava. Jazzeissa tiukkaakin tiukempi neppisessio Isomäen leirintäalueella. Voitosta onnittelut Joonakselle! kevät 2005: Jussi siirtyy Fortesta sivuun. Yhtye jatkaa kolmehenkisenä ja valikoi sekä parsii kokoon uuden kolmelle hengelle sopivamman setin. Äärimmäisen harmittavasti kauden alussa lukuisia keikkaperuutuksia johtuen uuden setin täydestä keskeneräisyydestä. Maaliskuussa setti koossa - vapise Oulu! syksy 2004: Heti kauden alkuun on ehdolla pari keikkaa, joita varten kasataan kompakti setti. Käydään laulamassa uudella kokoonpanolla ja viilataan perussettiä kokoon. Uudella porukalla ei valloiteta maailmaa heti näin aluksi joten ei kun nöyränä soittopeliä vireeseen. kesä 2004: Kesällä vedimme lonkkaa, lonkkua, jalakapalloa ja sen sellaista. Lisäksi hahmoteltiin uusia suuntaviivoja syksyksi, koska Hannu lähti Firenzeen vuodeksi vaihtoon. Akuuttiin miesvajeeseen löytyi kesän päätteeksi näppärä ratkaisu, kun Risto (lisää Kokit-osiossa) oli halukas ottamaan kakkosbasson tontin hoitaakseen. Mösjöö on ennestään tuttu ja tunnettu, joten jatkon suhteen tilanne näyttää hyvältä. kevät 2004: Teräksistä reeniä ja laulukalun (tm) lihasten palautusharjoituksia. Taitojamme pääsimme yleisölle vilauttamaan Huvikummun kansanmusiikkifestivaaleilla sekä usean päivän ja viiden esiintymisen voimin Vaasan kuoromusiikkifestivaaleilla. Siellä mm. Ameriikan Yhdysvaltojen herrasmiehet barbershop-bändistä Friendly Advice luennoivat ja lauloivat meille muutaman tunnin verran näyttäen että näinkin homman voisi tehdä. Muttemme tee, eli toistuvat majesteetilliset loppusoinnut jääköö berbershoppereille. Samoissa karkeloissa totesimme Helsingin Fake five:n maittaviksi a cappellailijoiksi, joiden lisäksi uskomattoman annoksen audiovisuaalista taidetta tarjosivat bändit Club for five sekä King's Singers. syksy 2003: Kiireinen syksy itsekullakin säädyllä, mutta kvartettilaulantaakin ehditään harrastaa. Pitkään kiikarissa ollut Humu-keikka onnistui mukavasti ja toinen vuosittainen yhteishommahomma Lääväsimpukoiden kanssa oli myös antoisa. Yhteensä viisi keikkaa meni syyskaudella sivu suun aikataulullisten seikkojen ja sairastelujen takia. Toivottavasti keväällä on aurat ja karmat paremmin kohillaan... kesä 2003: Stefan vaihtaa posterestanten kesäkuun puolessa välissä ainakin toistaiseksi Saksaan, joten joudataan opetella taas nelistään laulamista (iso muutos). Reenailu yllättävänkin aktiivista ottaen huomioon lomailut. Katseet on suunnattu tiivisti syksyllä tiedossa oleviin keikkoihin. Setteihin saadaan muutama biisi lisää ja kokonaisuus lähestyy asymptoottisesti omakuvaa. kevät 2003: Keikkoja noin kerran kuussa. Reenataan aktiivisesti, mutta miehistöä syö puolen ryhmän olo ooppera-projektissa. Muutamia uusia biisejä syntynyt, sekä projekteja kesäksi ja syksyksi. Chamonixin korkean paikan leiri vajaalla pakalla ja matalalla ilmanpaineella. Tuloksena Matkalaulu (kiitos Ilmari) ja muuta mukavata. Hiotaan edelleen lava-aktia kokonaisuutena aina sen mukaan kun ohjelmisto ei ole tuntematonta. Keikkapalkkion ja maksutapojen viilaamista. Vertailukelpoisten esikuvien hakua. syksy 2002: Kelkkaan tulee viidenneksi pyöräksi Saksan Darmstadtin tenori, Stefan, ja vauhti sen kun kiihtyy. Leiritellään tiivistäen yhteishenkeä ja fiilataan populaarimusiikkisettiä priimakuntoon, sekä hieman keikkaillaan. Palaute yleisöltä erittäin positiivista, erityisesti yllättävän oheisohjelmiston/esitystapojen suhteen, vaikkakaan keikat eivät olekaan akateemisen virheettömiä tahi korrekteja (?). Yhteistyö käyntiin Lääväsimpukoiden kanssa, josta tuloksena Forten ensimmäinen julkinen (vrt. yksityistilaisuudet) performanssi ravintolassa marraskuun lopulla. Syksyn saldona toimiva setti, demonauhoituksia sekä varsin useita esiintymisiä erityisesti pikkujouluaikaan. kesä 2002: Jamit taas jatseilla, keikat hiljasella, remmi levällään pitkin Eurooppaa: koetetaan saada poppisetti kokoon syksyksi. Kotisivuille uusi koti. Rekisteröidytään as yR Etrof Sutirips. kevät 2002: Keikkoja n. kerran kuussa, setti kasvaa, Jani muuttaa paikkakunnalta ja Jussi ottaa yköstenorin paikan, Hege tekee sovituksia, Ukolta sovitus; mus.linja liikkuu populäärisempään suuntaan. Chamonix-kevätleiri hei- kevyt-succee! Ehkä universumin hienoimmat käyntikortit by Yany. syksy 2001: muutama keikka, kovaa reenausta setin kasvattamisen ja musiikillisen linjan haun suhteen; heikki tekee ensimmäiset sovitukset kesä 2001: hiljasta lomailua, yksi keikka: Jazzeilla porissa kovat jamit kevät 2001: jokunen keikka, kokoonpano Hannu, Heikki, Jani ja Jari kiinteytyy. Harjoittelu vakiintuu. syksy 2000: Harjoittelua sekalaisella kokoonpanolla epämääräisesti. kevät 2000: Ryhmä harjoittelee silloin tällöin. Nimi Spiritus Forte vakiintuu. syksy 1999: Perustettaan lauluryhmä teekkarilaulukilpailuja varten. Kilpailu voitetaan. Linjaus:Emme ole perint.
teekkarilaulukvartetti vaikka juomalauluja irtoaakin. |